Palvelumme

CON§ULTING

Olemme erikoistuneet vaativaan konsultointiin.

TRAN§LATION

Olemme erikoistuneet vaativiin juridisiin käännöstoimeksiantoihin.

FOOD & DRINK

Henricson Ab:lla on pitkä kokemus elintarvikealan asiantuntijatehtävistä.

BEAUTY

Vuodesta 2008 Henricson Ab on maailmanlaajuisen Mary Kay™-perheen ylpeä jäsen.

Asiakkailtamme

Olemme erittäin tyytyväisiä Marcus Henricsonin tapaan hoitaa selvitystoimeksiantoa. Kaikki määräajat ovat pitäneet, työ perustuu vankkaan tietopohjaan, ja teksti on mielenkiintoista ja helppolukuista. Käytämme mielellämme Henricson Ab:n palveluita myös tulevissa selvityshankkeissamme.

− Marraskuussa 2014 julkistetusta selvityksesta Guldålder – men inte för alla: Pensionärsliv 2024 (Kulta-aika – ei kuitenkaan kaikille: Eläkeläiselämää 2024)

Käännökset ovat täsmälliset ja lähdetekstiä koskevat kommentit asiantuntevat, kaikki määräajat ovat pitäneet, ja palvelu on kerta kaikkiaan ollut ensiluokkaista!

− Valtiovarainministeriön johtava virkamies, kääntämästämme Hallituksen esityksestä kuntalaiksi, syyskuussa 2014

Pätevä ja hyvin kirjoitettu raportti, josta tulee olemaan paljon hyötyä maamme julkisten rakenteiden muutostyössä.
- Ajatushautomo Magman edustaja, kaksikielisten kuntien hallintomalleja koskevasta selvityksestä jonka Marcus Henricson teki yhdessä ministeri Jan-Erik Enestamin kanssa keväällä 2015

Selvitystyö tehtiin erittäin hyvässä yhteistyössä kuntien, maakuntahallituksen ja muiden tahojen kanssa. Raportti on ytimekäs ja selkeä. Johtopäätökset ja suositukset perustuvat tutkittuun tietoon.
- Ahvenanmaan maakuntahallituksen edustajat, Pohjoisen Ahvenanmaan kuntien yhteistyöselvityksestä jonka Marcus Henricson teki yhdessä ministeri Jan-Erik Enestamin kanssa syksyllä 2015

On ollut todellinen ilo tehdä yhteistyötä Marcus Henricsonin kanssa! Selvitys perustuu faktaan ja on äärimmisen uskottava. Teksti on helppolukuinen. Marcus Henricsonin juridinen ja kielellinen osaaminen toi projektiimme ainutlaatuista lisäarvoa.

− Hankkeen ohjausryhmän jäsenet, Metropolialueen ruotsinkielisten palvelujen hallintomallia koskevasta selvityksestä, joka julkaistiin tammikuussa 2014

Olemme iloisia siitä, että valitsimme Henricson Ab:n tämän selvityksen tekijäksi. Marcus Henricsonin teksti on loistavasti muotoiltu, ja hänellä on tarkka sormituntuma sille, miten tämän kohderyhmän kanssa tulee kommunikoida.

− Porvoon hiippakunnan tuomiokapitulin jäsenet, kristillisiä säätiöitä ja rahastoja sekä muita pääomasijoittajia koskevasta selvityksestä, joka julkistettiin marraskuussa 2014

Harriet ei pelkästään myy meille maailman parhaita ihonhoito- ja meikkituotteita – hän huolehtii aidolla tavalla asiakkaistaan! Voin aina soittaa hänelle, ihan mistä tahansa, ja kaikki järjestyy!

− Sadat Beauty-liiketoiminta-alueemme asiakkaat, Mary Kay™-tuotteista ja Harrietin henkilökohtaisesta palvelusta

Harriet Henricson on erittäin ammattimainen, pätevä ja luotettava tarkastaja. Hänen järjestelmällinen, tehokas työskentelytapansa synnyttää luottamusta, tekee yhteistyöstä saumattoman ja mahdollistaa tehokkaan ajankäytön ilman stressin tunnetta.

− Ison pohjoismaisen elintarvikeyrityksen edustaja, elintarvikeyritysten Luomu-tuotteiden tarkstuspalveluistamme

Asiantuntijamme

Marcus Henricson

Marcus Henricson

Marcus vastaa liiketoiminta-alueista Con§ulting ja Tran§lation. Hän on kokenut johtaja ja loistava kirjoittaja. Hän on työskennellyt kunnan- ja kaupunginjohtajana, mediayrityksen toimitusjohtajana sekä Puolustusministeriössä.

Marcuksen erityisaloja ovat strateginen johtaminen, strategiset selvitykset, julkisen ja yksityisen sektorin rajapinnat sekä juridiset käännöstyöt. Hän on erittäin kokenut luennoitsija. Koulutukseltaan Marcus on lakimies ja auktorisoitu kääntäjä. Hän työskentelee päätoimisesti Henricson Ab:ssa toukokuusta 2013.

Harriet Henricson

Harriet Henricson

Harriet vastaa liiketoiminta-alueistamme Beauty ja Food & Drink. Hänellä omaa laajan kokemuksen projektien johtamisesta, laatujohtamisesta, myynnistä, myynnin johtamisesta, laadunvarmennuksesta sekä sisäisestä ja ulkoisesta auditoinnista.

Harriet on kokeut luennoitsija. Hänellä on elintarviketieteiden maisterin tutkinto Helsingin Yliopistosta. Harriet työskentelee päätoimisesti Henricson Ab:ssa vuodesta 2007.

”Teemme Parhaanne!”™

Henricson AB:n asiakkaana saat täyden huomiomme. Suoritamme kaikki toimeksiantomme suurella integriteetillä. Laatutavoitteemme on korkein mahdollinen: Asiakkaan on oltava tyytyväinen. Piste. Siksi otamme hoitaaksemme vain sellaiset toimeksiannot, joissa tiedämme että pystymme tekemään Sinut täysin tyytyväiseksi.

Vaatimuksemme itseämme kohtaan eivät kuitenkaan lopu tähän. Haluamme myös että palkkiomme koetaan kohtuullisiksi. Tietysti asiantuntijoiden palkkaaminen maksaa. Juuri siksi selkeänä tavoitteenamme on, että Sinä asiakkaamme koet saavasi paljon rahalla. Sen eteen teemme rutkasti töitä.

Beauty-liiketoiminta-alueella ”Teemme Parhaanne!”™ tarkoittaa, että kaikki, ihan kaikki, sisältyy hintaan kun ostat meiltä Mary Kay™-tuotteita: Kotiinkuljetus, mahdollinen lahjapaketointi, sekä maailman paras vaihto-oikeus. Kyllä, voit jopa vaihtaa tuotteen, jota olet jo alkanut käyttää!

Asiakkaitamme